Järjestyksessä viides Avanto-festivaali pidetään 18.-21.11.2004. Nelipäiväinen festivaali esittää jälleen ikuisia kysymyksiä: mitä on vastakulttuurisen avantgarden perinne? Mistä se on peräisin? Miltä se näyttää ja kuulostaa tällä vuosituhannella?
Festivaalin päänimiä ovat tänä vuonna muun muassa anarkistiteknon supertähti Alec Empire, surrealistisen kollaasielokuvan mestari Cécile Fontaine ja eurooppalaisen kokeellisen elokuvan pioneeri ja merkittävä teoreetikko Malcolm Le Grice. Kotimaisen ohjelman ykkösnimi on elektronisen "pohjoisen hulluuden" uranuurtaja Veli-Matti "Läjä" Äijälä, joka viettää Avannossa 25-vuotistaiteilijajuhlaansa Aavikon koneen ja moottorin, The Leo Bugarilovesin ja Billy Boyn ainutlaatuisten esiintymisten merkeissä. Avanto-festivaalin tapahtumapaikkoina ovat Kiasma, elokuvateatteri Orion, kulttuuriareena Gloria, UMO Jazz Club, Mocambo-klubi, MUU Galleria ja Galleria Huuto.
Avannon live-ohjelma käynnistyy sveitsiläis-amerikkalais-saksalaisen Ohne-yhtyeen performanssilla. Kolmen vokalistin ja yhden digitaalista hälyä soittavan laptop-muusikon absurdi, teatralisoitu esitys kaihtaa kaikkea logiikkaa ja provosoi 60-70-luvun wieniläisen aktionismin hengessä. Esityksessä nähdään myös hillitön kooste itävaltalaisten Kurt Krenin ja Ernst Schmidt jr.:n ohjaamista performanssitallenteista kuten Kunst und Revolution (1968). Ne eivät ole pelkästään dokumentteja wieniläisten aktionistitaiteilijoiden kaoottisista provokaatioista, vaan vimmaisia ja omaleimaisia elokuvateoksia itsessään.
Japanilainen Astro Twin jatkaa vuoden 2001 Avannossa alkanutta ns. onkyo-koulukunnan esittelyä. Onkyo-musiikki perustuu perijapanilaisittain minimaalisuuteen, hiljaisuuteen ja pyrkimykseen vapautua verbalisoitavissa olevista merkityssisällöistä. Duon vokalisti Ami Yoshida ei varsinaisesti laula, vaan korahtelee ja tuottaa loputtomasti erilaisia ääniä naksuttamalla suutaan ja maiskuttamalla huuliaan. Astro Twinin toinen puolisko Utah Kawasaki soittaa analogisia syntetisaattoreita.
Ruotsalais-venäläinen COH (eli Ivan Pavlov) edustaa post-teknon ääriminimalistista koulukuntaa. Genren muiden huippunimien kuten Ryoji Ikedan tai Carsten Nicolain hauraankauniista konstruktioista hänen musiikkinsa eroaa ennen kaikkea paikoitellen erottuvalla venäläistyylisellä absurdilla huumorillaan.
Vuonna 1989 perustettu ranskalainen Cellule d'Intervention Metamkine on kahden elokuvantekijän ja yhden muusikon ryhmä, joka yhdistää strukturalistista expanded cinemaa ja musique concrète -vaikutteista melumusiikkia ainutlaatuisen improvisatorisella tavalla. Kahdeksan elokuvaprojektorin "soittajat" improvisoivat filmiluuppien ja projektoreihin kaadettavien kemikaalien kanssa, samoin musiikki on improvisoitua.
Mikko Hynnisen teos Kiasma-teatteri ja baskimaalaisen Mattinin live-esitys Kiasma-teatterissa kyseenalaistavat esityskonventioita omilla tavoillaan. Hynnisen konsertissa ei käytetä lainkaan soittajia eikä soittimia, vaan niiden sijasta teatterin valo-, ääni- ja ilmastointilaitteiden ääniä. Noise-muusikko Mattin puolestaan soittaa tietokonettaan kuin akustista soitinta raaputtamalla, koputtelemalla ja viilaamalla sitä eri työkaluilla, jolloin tuloksena on kipukynnyksen rajoilla liikkuvaa äärimmäistä melumusiikkia. Mattin on myös kokeellisen elokuvan tekijä, joka käsittelee teoksissaan lähinnä Baskimaan poliittista tilannetta käsitteellisellä tavalla. Ennen konserttia esitetään hänen uunituore lyhytelokuvansa, jonka teemana on Bilbaon sosiaalisen rakenteen väkivaltainen muutos.
Kokonaan toisella tavalla poliittinen artisti on Avannon kansainvälisesti tunnetuin live-esiintyjä Alec Empire. Hänen taustansa on Berliinin anarkisti-punkissa, mutta hän oli ensimmäisiä, joka jo 90-luvun alussa yhdisti siihen tuolloista uusinta elektronista musiikkia, hardcore-teknoa ja junglea. Empire ei ole hillinnyt kappaleidensa apokalyptistä kapitalismi- ja sivilisaatiokritiikkiä (Destroy 2000 Years of Culture, Revolution Action, Death of A President D.I.Y. jne.) huolimatta 90-luvun lopussa alkaneesta mainstream-suosiostaan Yhdysvalloissa ja Englannissa. Avannossa nähtävä esitys painottuu Empiren tuotannon toiseen puoleen, kokeellisen electronicaan, jota löytyy esimerkiksi hänen levyiltään Hypermodern Jazz 2000.5 ja Les Étoiles des Filles Mortes.
Tanskalainen Goodiepal (eli Kristian Vester) on tämän hetken elektronisen avantgarden eksentrisimpiä esiintyjiä. Hänet tunnetaan muun muassa eri megakorporaatioiden (Nokia, Carlsberg, Statoil jne.) mukaan nimettyjen levyjen sarjallaan. Vester työskenteli vuosituhannen vaihteessa äänisuunnittelijana kaikille näille firmoille ja käytti – lupia kyselemättä – niiden mainoksiin tekemäänsä äänimateriaalia levyjen eriskummallisen musiikin rakennusaineena. Musiikissaan hän yhdistelee houreisella logiikalla färsaarelaisia kansanmusiikkisoittimia, laptop-glitchiä, lastenlaulujen melodioita ja paljon muuta. Varsinkin hänen välittömissä ja humoristisissa live-esityksissään vaikutus on pyörryttävä.
Tamperelaisyhtye Kemiallisissa Ystävissä on samaa tuoretta surrealismia. Yhdysvalloissa vankkaa kulttisuosiota nauttiva yhtye on jo 90-luvun puolivälissä aloittaneena suomalaisen psykedeelisen uusfolkin uranuurtaja ja alan scenen ykkösnimi. Englantilainen vaihtoehtomusiikin mielipidejohtaja The Wire -lehti ylistää uusimmassa numerossaan Suomea Tokion ja Leedsin ohella "psykedeelisen toiminnan" keskuksena, ja Kemiallisia ystäviä alan suomalaisista tekijöistä takuuvarmimmin palkitsevina.
Belgradeyard Sound System Serbiasta on digitaalisen musiikin nousevia kansainvälisiä kykyjä. Trion ensilevy julkaistaan tänä vuonna Englannissa. Yhtyeen kaksi laptop-soittajaa sämpläävät freejazzia ja prosessoivat sitä omaperäisellä tavalla kontrabasistin säestäminä.
Nousevia kotimaisia nimiä festivaalilla ovat suomalaistunut Verhaverbeke Krzyzosiak Ranskasta, joka esiintyy yhdessä norjalaisen videotaiteilija H.C. Giljen kanssa sekä nuori helsinkiläinen konemuusikko ja eksentrikko Human Chocolate, joka esiintyy Avannossa nimellä Aprox.
Kotimaisen musiikkiohjelman kruunaa oululaisen Veli-Matti "Läjä" Äijälän 25-vuotistaiteilijajuhlakonserttisarja, joka jatkaa Erkki Kurenniemen ja Pekka Airaksisen jälkeen suomalaisen elektronisen musiikin pioneerien esiin nostamista Avannossa. Suomalaista underground-rockia maailmankartalle vuodesta 1987 vienyt Bad Vugum -levymerkki julkaisee marraskuussa yhteistyössä Avannon kanssa kokoelma-cd:n, joka esittelee Läjä Äijälän soolotuotantoa ja hänen lähimpien yhteistyökumppaneidensa kuten Pekka Ruthin, Pupu Lihaviston ja Ruki Vehrin kanssa tekemäänsä musiikkia. Äijälä tunnetaan parhaiten hardcore-punkbändi Terveistä käsistä, joka oli harvojen tietäessä yksi 80-luvun suomalaisen rockin vientimenestyksistä myyden kymmeniä tuhansia levyjä Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jo vuonna 1980 perustettu yhtye ehti yleismaailmallisestikin aivan hc-punkin ensimmäiseen aaltoon. Sitä ennen Äijälä oli kuitenkin jo ehtinyt tehdä Pekka Ruthin kanssa Suomen ensimmäisen noise- tai teollisuusmusiikki-levyn, Aavikon koneen ja moottorin Karavaani-singlen vuonna 1979. Vain muutamia kertoja esiintynyt duo kootaan uudelleen Avantoon. Äijälän, Lihaviston ja Vehrin 90-luvulla perustama The Leo Bugariloves -kvartetti on sekin ollut hiljaa viimeiset seitsemän vuotta. Bändin minimalistinen elektro-rock'n'roll yhdistettynä kollaasi- ja tajunnanvirtasanoituksiin on yhtä aikaa ajankohtaista ja ajatonta. Konserttisarjan kolmas esitys, Billy Boyn keikka UMO Jazz Clubilla on eittämättä suomalaista eksistentiaalista undergroundia ehdottomimmillaan: instrumentaalista rockabillyä yhden miehen esittämänä.
Pariisilainen Cécile Fontaine on tehnyt lähes kahdenkymmenen vuoden ajan surrealistisia kollaasielokuvia, joista koottu sarja Histoires Parallèles - Vaihtoehtoista historiankirjoitusta muodostaa omalaatuisen kronikan vuosituhannen vaihteen porvariston fantasioista ja pakkomielteistä. Fontainen työskentely perustuu filmin emulsion karkeaan fyysiseen manipulointiin ja konkreettiseen veistämiseen tavoilla, jotka ovat tuttuja kollaasi- ja graffititaiteesta.
Avannon perinteisiin kansainvälisen kokeellisen lyhytelokuvan Avantoscope-näytöksiin oli tänä vuonna tarjolla niin paljon laadukkaita töitä, että näytöksiä on neljä. Suomalaisista tekijöistä ovat mukana Sami Sänpäkkilä, Pekka Sassi, Nosfe, Tuulanauhat, Panu Johansson, TJADER-KNIGHT inc, Alli Savolainen ja Laura Mela & Janne Lappalainen.
Elokuvia ilman kuvia on kenties erikoisin festivaalin elokuvaesityksistä. Sarjaan on koottu elokuvateoksia, jotka on toteutettu ilman liikkuvaa kuvaa, filmiä tai videota. Oleellista on pimennetty sali, valkokangas, projektori ja katsomistilanne itsessään. Mukana on mm. saksalainen avantgarde-elokuvan pioneeri Walther Ruttmann, joka teki paitsi maailman ensimmäiseksi väitetyn abstraktin elokuvan vuonna 1921 myös maineikkaan, elokuvateattereissa esitettäväksi tarkoitetun Wochenende-ääniteoksen kahdeksan vuotta myöhemmin. Wochenenden lisäksi Elokuvaa ilman kuvaa -sarjassa nähdään uudempia tulkintoja samasta Film Without Film -ideasta 60-luvulta nykyhetkeen.
Vuosituhannen vaihteen saksalaista zeitgeistia nähdään puolestaan Revolution Action -näytöksessä. Sarja on koottu Digital Hardcore -levymerkin raivoisista musiikkivideoista, jotka tuovat esiin Avannon live-ohjelman ykkösnimen Alec Empiren kantaaottavan puolen. Empire ja hänen yhtyeensä Atari Teenage Riot näyttäytyvät videoissa vääryyttä vastaan taistelevina futuristisina supersankareina. Ristiriita videoiden sarjakuvamaisuuden ja vereslihalla maailmanpalosta julistettujen profetioiden välillä tekee niistä ainutlaatuisia.
John Coneyn vuonna 1974 ohjaaman kulttielokuvan Space Is the Placen upeasti restauroitu versio on amerikkalaista afrofuturismia aidoimmillaan. Freejazzin legenda, saksofonisti ja orkesterinjohtaja Sun Ra esittää siinä itseään – musiikkia polttoaineenaan käyttävän avaruusaluksen komentajaa. Kosmisen freejazzin kaipuu tuonpuoleiseen avaruus- ja egyptologiafantasioineen kaikkineen syntyi 1960-luvun alun Yhdysvaltojen apartheidin oloissa. Sun Ran "Black Space Program" törmää todellisuuteen, kun Sun Ran alus palaa maan päälle, vuoden 1972 Kaliforniaan. Space Is the Placea on kuvattu "osittain dokumentiksi, osittain sci-fiksi, osittain blaxploitaatioksi, osittain revisionistiseksi raamatulliseksi eepokseksi".
Mediataiteen ja audiovisuaalisen avantgarden asettaminen historialliseen kontekstiin on perinteisesti ollut oleellinen osa Avanto-festivaalin ohjelmaa. Tänä vuonna keskeisimpänä esittelyn kohteena on 1960-luvulla syntynyt strukturalistinen elokuva. Strukturalistinen elokuva kehittyi kuvataiteen piirissä, ja se onkin usein pikemminkin maalauksellista kuin kirjallista. Englantilainen Malcolm Le Grice ja muut strukturalistisen elokuvan edelläkävijät kävivät 70-luvulla "abstrakteilla" elokuvillaan tiukkaa polemiikkia hollywoodilaista juonielokuvaa vastaan ja yrittivät kehittää elokuvaa, joka ei manipuloisi katsojaa. Kuten itävaltalainen Ernst Schmidt jr. kirjoitti, he halusivat repiä hajalle "elokuvan illusionistisen harhan". Näissä elokuvissa "aiheena" saattavat olla vaikkapa filmimateriaalin ominaisuudet, kuvien kemialliset rakeet, kineettinen liike, toisto tai elokuvan katsomistilanne itsessään.
Malcolm Le Griceltä nähdään sekä laaja retrospektiivi että viimeisimpiä töitä, mm. kolmen screenin uunituore psykedeelinen fantasia Cyclops' Cycle. Jo edesmenneiltä itävaltalaisilta alan uranuurtajilta Kurt Kreniltä ja Ernst Schmidt jr.:lta nähdään vaikuttavat koosteet 60–70-lukujen teoksia. Heidän nimiinsä yhdistetään elokuvahistoriassa useimmiten sellaiset ismit kuin aktionismi ja destruktionismi – näiden sanojen kaiku antaa osviittaa siitä mitä on odotettavissa. Kuten Le Gricen saman aikakauden teokset, heidän elokuvansa eivät liittyneet mitenkään kokeellisen elokuvan silloiseen valtavirtaan, joka oli joko "rankkaa undergroundia" tai runollista ja symbolistista maalailua. Silti tai juuri siksi ne ovat hyvin emotionaalisesti latautuneita.
Sktrukturalismikokonaisuuden yllätyksenä on kotimainen ensi-ilta: Sami van Ingenin lyyrinen Fokus valmistuu Avanto-festivaalille. Ennakkotietojen mukaan lopputulos on niin lähellä maalaustaidetta kuin elokuvan keinoin on mahdollista päästä.
Festivaalin päättää Andy Warholin viisituntinen esikoiselokuva Sleep (1963). Se muistetaan nykytaiteen kohutuimpiin kuuluvana provokaationa, mutta myöhemmät tulkinnat ovat korostaneet sen merkitystä yhtenä strukturalistisen, "filmiä välineenä" tutkivan elokuvan lähtölaukauksista ja samalla herkkänä homoeroottisena mestariteoksena. Sleep on yksi niistä elokuvahistorian tunnetuimmista teoksista, joita harva on omin silmin nähnyt.
Installaatiomuotoista liikkuvaa kuvaa nähdään Galleria Huudon ja MUU Gallerian näyttelyissä, jotka molemmat käsittelevät sotaa. Saksalaisen nykytaiteen huippunimen Harun Farockin videoinstallaatio Eye/Machine III jäsentelee kliinisen tarkasti ja samalla rikkaan visuaalisesti uuden digitaalisen teknologian kehittämisen ja aseteollisuuden mentaalista suhdetta. Minna Långströmin videoinstallaatio Kupla käsittelee sotaa henkilökohtaisemmalla tasolla: median sotakuvasto tuodaan MUU Galleriaan lavastettuun lastenhuoneeseen.
Kiasmassa pidetään Kuvataideakatemian kanssa yhteistyössä toteutettava keskustelutilaisuus, jossa puhutaan taiteilijoiden suhteesta yhteiskuntaan ja radikaalin muotokielen suhteesta radikaaliin poliittiseen sisältöön. Keskusteluun osallistuvat Alec Empire, Malcolm Le Grice, Minna Långström, Mattin ja amerikkalainen situationistisen poliittisen satiirin tyylitaituri Mark Boswell.
Festivaalin yksityiskohtainen aikataulu ja pääsylipputiedot julkistetaan lokakuun lopussa. Tällöin myös ilmestyy Avannon ilmaisjakelulehti ja www-sivustoa laajennetaan ohjelmiston tarkemmalla esittelyllä.
Marraskuun alussa julkaistaan perinteinen Avanto-kokoelma-cd, jolla ovat mukana kaikki festivaalin live-artistit sekä joukko elokuvien soundtrackejä.
Festivaalin järjestää Mediataideyhdistys Avanto yhteistyössä Kiasma-teatterin ja Suomen elokuva-arkiston kanssa.