» In English
Avanto Festival

» Ohjelmakartta

Tieteellis-taiteellista edistystä

Joost Rekveld kokosi Crystals and Curves -näytöksen alun perin osaksi suurempaa kokonaisuutta, joka oli esillä Hollannin elokuvamuseossa Amsterdamissa viime vuonna. Kokonaisuuden nimi oli "4D in the Filmmuseum" ja se keskittyi siihen, millä tavoin tieteen ja teknologian kuvasto ja käsitteistö ovat kiehtoneet taiteilijoita. Siinä esitettiin kokeellisia, teollisia ja tieteellisiä elokuvia, ja lisäksi kokonaisuuteen kuului kymmenen tilaustyönä tehtyä installaatiota, luentosarja sekä taiteilijoita kertomassa teoksistaan.

Aikana, jolloin elokuva oli vielä medioista uusin, monet taiteilijat haaveilivat tavoista käsitellä sen avulla ajan uusimpia tieteellisiä käsitteitä ja teknologioita sekä hyödyntää niiden potentiaalia yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamisessa. Vaikka monet tuon aikakauden taidemuodoista ja utopioista ovat ehkä jo historiaa, ajatus taiteilijasta eräänlaisena tutkijana ja uusia ilmiöitä tarkastelevana "henkisenä antennina" on edelleen täysin ajankohtainen. Itse asiassa voidaan jopa väittää, että tiede ja teknologia ovat viimeisen 80 vuoden aikana kehittyneet sellaiseen pisteeseen, ettei ihmismieli enää kykene hahmottamaan visuaalisesti monia tieteellisiä käsitteitä, jotka ovat yhteiskuntaamme perustavanlaatuisesti muokkaavien keksintöjen taustalla. Eikö tämä tieteen todellisuuden ja toisaalta ihmisen mielikuvituksen välinen kuilu kaipaakin juuri taiteilijoita rakentamaan siltaa ylitseen?

Vajaa vuosisata sitten puhuttiin paljon ns. neljännestä ulottuvuudesta. Mystikot ja matemaatikot spekuloivat tilan ja avaruuden seuraavasta ulottuvuudesta, joka olisi ehkä löydettävissä suorissa kulmissa arkipäiväisiä korkeuden, leveyden ja syvyyden ulottuvuuksia vastaan. Spiritistit lupailivat neljännen ulottuvuuden kautta jopa yhteyksiä kuolleisiin lähiomaisiin. Einsteinin jälkeinen uusi fysiikka puolestaan piti neljäntenä ulottuvuutena aikaa, mikä viittasi hämmästyttävien ajan ja tilan välisten vuorovaikutussuhteiden olemassaoloon. Tämä uusien ideoiden keräytymä toimi inspiraation lähteenä samaan aikaan syntyneen abstraktin taiteen muotokielelle ja ruokki esimerkiksi Boccionin, Malevitšin ja van Doesburgin kaltaisten taiteilijoiden ajatuksia. Taiteilijat eivät välttämättä olleet erityisen hyvin perillä aikansa tieteestä, mutta löysivät omista töistään piirteitä, jotka uusi tieteellinen terminologia tuntui kattavan mainiosti.

Näitä neljänteen ulottuvuuteen liittyviä ilmiöitä yhdisti yksi ajatus: haavekuva uudesta, perustavalla tavalla erilaisesta näkökulmasta, josta tarkasteltuna nähtäisiin tuoreita asioiden ja käsitteiden välisiä yhteyksiä. Tästä jonkinlaisen uuden ulottuvuuden ajatuksesta tuli siemen, jonka vaiheilla versosi erilaisia teknologisen, taiteellisen ja yhteiskunnallisen muutoksen ja uudistumisen pyrkimyksiä. Perimmältään geometrinen neljännen ulottuvuuden käsite alkoi saada mittavia henkisiä ja tunnepohjaisia lisämerkityksiä. Selkeimmin nämä ajatukset hahmotteli muilta osin varsin tuntematon Manifeste Dimensioniste vuodelta 1936. Manifestin kirjoitti Pariisissa unkarilainen runoilija Károly Sirató ja sen allekirjoitti parikymmentä taiteilijaa, heidän joukossaan sellaisetkin suurnimet kuin Moholy-Nagy, Calder, Duchamp, Kandinsky ja Arp. Manifesti pyrki kannustamaan taiteen "dimensionistista" virtausta, joka saisi kirjallisuuden irtautumaan riveiltä ja valloittamaan sivun kuvallisena tilana, tekisi maalauksesta kolmiulotteista kaksiulotteisen sijaan, ja veisi kuvanveistotaiteen kolmen, "suljetun ja kuolleen", ulottuvuuden tuolle puolen kohti uutta, neljättä ulottuvuutta ja kineettistä tilaa. Lopuksi manifesti julistaa syntyneeksi uuden, "kosmisen ja aidosti neliulotteisen" taiteen: "ilmaan haihtuvan veistoksen, kaasumaisen taidemuodon ilman kiinteää materiaalia, jossa katsoja ei ole enää ulkopuolinen tarkkailija, vaan jossa hän itse ja hänen kaikkien aistiensa synteesi on sekä teoksen keskipiste että aihe."

Bauhaus-taiteilija László Moholy-Nagy oli yksi manifestin allekirjoittajista. Hän oli käsitellyt useita sen sisältämistä ajatuksista varhaisemmissa kirjoituksissaan. Kirjoissaan ja opetustyössään hän tähdensi toistuvasti taiteilijan roolia "yhteyksien luojana". Hän otti avosylin vastaan uuden tieteen, uudet teknologiat ja aikansa uuden median. Hän uneksi uusista mahdollisuuksista ja ihaili uutta, tieteellistä kuvastoa, mutta samaan aikaan näki tiedemiesten ja teknikoiden kasvavan erikoistumisen vakavana uhkana koko yhteiskunnalle. Moholy-Nagyn mukaan yhden alan asiantuntija ei kykene enää näkemään ihmistä kokonaisuutena. Tämän takia teknologiselle kehitykselle välttämätön emotionaalinen kehitys laahaa teknologiasta jäljessä, mikä johtaa riistoon ja sotiin. Taiteilija voi kuitenkin torjua tätä vaaraa toimimalla eräänlaisena "henkisenä antennina", joka tekee uusista teknologioista ja käsitteistä tunnetasolla ymmärrettävämpiä muuntamalla ne uudenlaisiksi kokemuksiksi. Uudenlaisten aistikokemusten kehittäminen olisi ensimmäinen askel utopian muuttamisessa todeksi.

Uutena ilmaisumuotona elokuva mahdollisti täysin uudenlaiset nopeuden ja synkronian kokemukset, ja se toi vaikeasti hahmotettavat mikro- ja makroskooppisen mitta-asteikon ilmiöt suoraan katsojien aistimaailman piiriin. Elokuvan hyödyntäminen eräänlaisena psykofyysisenä laboratoriotilanteena, jossa katsoja eristetään ulkopuolisesta maailmasta ja altistetaan valkokankaan "ärsykkeille", oli merkittävä vaikuttaja aistien yhteensulauttamisen visioissa. Aidosti elokuvallista taidetta etsiessään monet kuvataiteilijat näkivät elokuvan eräänlaisena liikkuvana graafisena taiteena, jossa jo tunnettuihin, maalauskangasta ja piirustuspaperia määrittäviin kahteen ulottuvuuteen lisättiin ajallinen dimensio. Se laajensi niiden ilmaisukeinojen valikoimaa huimasti. Taiteilijat tekivät kokeiluja myös projisoinnin muiden, tilallisempien muotojen parissa pyrkiessään kehittämään uuden aikakauden mahdollisuuksiin ja vaatimuksiin sopivaa taidemuotoa. Juuri tässä näkemyksessä elokuvasta löytämisen ja vielä näkymättömien ilmiöiden paljastamisen välineenä lähestytään sitä tapaa, jolla filmiä käytettiin tieteellisissä kokeissa. Ja juuri siinä myös yhdistyvät ja limittyvät tiedemiehen ja avantgarde-taiteilijan yhtä lailla romanttiset kuvat: molemmat yrittävät tehdä näkyviksi vielä toistaiseksi tuntemattomia ilmiöitä, suorimmalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, piittaamatta liiaksi kuvista jotka ovat jo olemassa.

Joost Rekveld

 

László Moholy-Nagy: Lichtspiel Schwarz-Weiss-Grau

László Moholy-Nagy: Lichtspiel Schwarz-Weiss-Grau
(16 mm, 1930, 5'30'', m/v, mykkä)
Elokuva, jonka László Moholy-Nagy teki Licht-Raum-Modulator -teoksestaan. Kyseessä oli eräs ensimmäisistä kineettisistä veistoksista ja luultavasti myös hänen tunnetuin työnsä. Veistoksen tärkein osa ei ole niinkään itse aineellinen esine, vaan valojen ja varjojen leikki sitä ympäröivässä tilassa. Varjot saavat veistoksen eri elementit näyttäytymään jatkuvasti muuttuvina yhdistelminä ja tuovat näin esiin vilahduksen eräänlaisesta "neljännestä ulottuvuudesta". Elokuva koostuu Licht-Raum-Modulatorin synnyttämistä valo- ja varjokuvioista. Moholy-Nagy suunnitteli sitä alun perin pidemmän, aika-avaruutta käsittelevän elokuvan kuudenneksi ja viimeiseksi jaksoksi.

Henri Chomette: Jeux de reflets et de vitesse

Henri Chomette: Jeux de reflets et de vitesse
(16 mm, 1923-25, 6', m/v, mykkä)
René Clairin veli Henri Chomette teki kaksi kokeellista elokuvaa, joista molemmat oli alun perin suunniteltu Man Rayn kanssa toteutettavan yhteisprojektin osiksi. "Elokuva ei rajoitu pelkästään esittävään ilmaisutapaan. Se voi myös luoda, ja onkin jo luonut eräänlaisen rytmin... Kiitos tämän rytmin, elokuva pystyy imemään itsestään uutta energiaa, jonka avulla se kykenee luopumaan faktojen ja esineiden todellisuuden logiikasta synnyttäen sarjan näkyjä tuntemattomasta, jotka olisivat mahdottomia linssin ja filmin liittoutuman ulkopuolella. Luontainen elokuva, tai kutsuttakoon sitä vaikka puhtaaksi elokuvaksi – sillä se on irrallinen kaikista muista elementeistä, olivatpa ne sitten draamallisia tai dokumentaarisia – on se, mitä tietyt teokset antavat meille luvan odottaa..." (Henri Chomette, 1924)

J.C. Mol: Uit het rijk der kristallen

J.C. Mol: Uit het rijk der kristallen
(35 mm, 19??, 13', m/v)
Elokuvan nimi voidaan kääntää muotoon "Kristallien valtakunnasta". Siinä nähdään valtava valikoima erilaisia kristallikuvioita mikroskooppikuvissa. J.C. Mol on hollantilaisen tieteellisen elokuvauksen isä, ja tämä elokuva olikin aikoinaan kuuluisa niin tiedemiesten kuin hollantilaisten avantgarde-elokuvantekijöidenkin parissa. Heihin kuului mm. Joris Ivens. Elokuvaa ihailtiin sen kuvallisen kauneuden vuoksi, ja siitä puhuttiin usein samassa yhteydessä varhaisten 1920- ja 1930-lukujen abstraktien elokuvien kanssa.

Hy Hirsch: Gyromorphosis
(16 mm, 1956, 7')
Tämä elokuva käsittelee erästä hollantilaisen maalarin ja kuvanveistäjän Constant Nieuwenhuisin veistosta. Suuri osa hänen veistoksistaan liittyy hänen "Uusi Babylon"-projektiinsa. Niissä hahmotellaan utooppista tulevaisuuden kaupunkia, jossa kaikki ovat "homo ludenseja", leikille omistautuneita nomadeja: "He vaeltavat halki Uuden Babylonin sektoreiden uusia kokemuksia ja vieraita tunnelmia etsien. He eivät ole turistien tapaan passiivisia, vaan tietoisia vallastaan, joka heillä on suhteessa maailmaan – valta muuttaa sitä, luoda se uudelleen. Heillä on käytössään kokonainen arsenaali teknisiä työvälineitä sitä varten, ja niiden avulla he voivat toteuttaa haluamansa muutokset välittömästi. Niin kuin maalarit, jotka luovat äärettömän määrän erilaisia muotoja vain kourallisesta värejä, kontrasteja ja tyylilajeja, Uuden Babylonin asukkaat voivat muunnella ympäristöään loputtomiin, uudistaen ja muunnellen sitä teknisten välineidensä avulla." (Constant Nieuwenhuis, 1974)

Junichi Okuyama: Shinto-Ga, Osmography
(16 mm, 1994, 9', m/v)
Ilman kameraa tehty elokuva, jonka kuvat on saatu aikaan kontaktiprinttaamalla esineitä suoraan filminauhalle. Elokuvan ääniraita koostuu näistä samoista kuvista: elokuvan kuvat synnyttävät myös sen äänen.

O. Tietjens, L. Prandh: Entstehung von Wirbeln bei in Wasser bewegte Körpern

O. Tietjens, L. Prandh: Entstehung von Wirbeln bei in Wasser bewegte Körpern
(35 mm, 1925, n. 10', m/v, mykkä)
Yksi näytöksen puhtaasti tieteellisistä elokuvista. Filmi on kuvattu Saksassa Göttingenin yliopistossa ja se kuului Alankomaiden ilmakehän tutkimuspalvelun kokoelmiin. Siinä on kyse sarjasta nesteiden liikettä koskevia kokeita, joissa nähdään upeita turbulensseja ja pyörteitä.

Stan Brakhage: Commingled Containers
(16 mm, 1996, 4', mykkä)
Tätä elokuvaa voidaan pitää Stan Brakhagen elokuvallisena testamenttina. Hän teki sen elämänsä loppupuolella valmistautuessaan syöpäleikkaukseen. Siinä kulminoituu hänen kiinnostuksensa "taittuneeseen valoon", joka alkoi hänen kuuluisan The Text of Light -elokuvansa myötä vuonna 1974. Brakhagen itsensä mukaan Commingled Containers -nimi viittaa kupliin, veteen ja itse elämään eräänlaisena "palautuspullona".

Len Lye: Particles in Space
(16 mm, 1979, 4', m/v)
Particles in Space on viimeinen elokuva, jonka Len Lye sai saatettua loppuun, ja se kuuluu hänen mustaa filmiä raaputtamalla luotuihin töihinsä. Elokuva on eräänlaista Lyen "automaattikirjoitusta": saman liikkeen toistamista sitä hiuksenhienosti varioiden, minkä tuloksena on filmissä näkyvän liikkeen uskomattoman tarkka hallinta.

Larry Cuba: 3/78

Larry Cuba: 3/78
(16 mm, 1978, 6', m/v)
Ennen ryhtymistään John Whitneyn assistentiksi hänen Arabesque-elokuvassaan Larry Cuba opetteli omin päin tietokoneanimaatiota NASA:n Jet Propulsion Laboratoryssa. Cuba itse teki kolmenkymmenen vuoden aikana neljä elokuvaa. Verkkainen työtahti näkyy elokuvien tasapainoisessa rakenteessa ja yksityiskohdille omistetussa huomiossa. Nyt nähtävässä elokuvassa 16 esinettä, joista kukin muodostuu sadasta valopisteestä, käy läpi täsmällisesti laaditun rytmisten muutosten sarjan.

Robert Fairthorne, Brian Salt: Equation X+X=0
(35 mm, 1936, 5', m/v, mykkä)
Liikkuvista viivoista muodostuvia animaatioita pidettiin oivallisena tapana havainnollistaa matemaattisia käsitteitä tai todisteluketjuja. Suurin osa matemaattisista elokuvista tehtiin apuvälineiksi opettajille, eikä tämä elokuva ole poikkeus. Robert Fairthorne oli avantgarde-elokuvista kiinnostunut matemaatikko, joka tunnisti Brian Saltin tekemien opetusanimaatioiden esteettisen potentiaalin. "Jotta abstraktit elokuvat olisivat todella abstrakteja... niiden tulisi käsitellä ainoastaan sellaisia abstrakteja suhteita, jotka voidaan ilmaista muodon ja värin keinoin", Fairthorne kirjoitti vuonna 1936.

Stan Vanderbeek: Symmetricks
(16 mm, 1971, 6', m/v)
Varhaista tietokoneanimaatiota, jota Vanderbeek kuvaili "digitaaliseksi sormivärimaalaamiseksi". Valokynällä tietokoneen ruudulle piirrettyjä kaaria monistetaan ja muokataan peilikuvien avulla.

Thierry Vincens: Giraglia
(35 mm Cinemascope, 1968, 6')
Tämä elokuva on täydellinen kontrapunkti kuuluisalle ääniraidalleen, Pierre Henryn ja Michel Colombier'n vuotta aikaisemmin Mauribe Béjart'n balettiin Messe pour le temps présent säveltämälle musiikille. Se on eräs elokuvan historian vaikuttavimpia abstrakteja elokuvia: valkokankaan täyttävä upea, värikäs Cinemascope-kuva räjähtää kerta toisensa jälkeen kuuman vahan ja kylmän veden muodostamiin kuvioihin.

Crystals and Curves - Avantgardea ja tieteellisiä lyhytelokuvia 1923-1996 esitetään elokuvateatteri Orionissa lauantaina 19. marraskuuta klo 19.00 ja sunnuntaina 20. marraskuuta klo 18.00. Näytöksen koonnut Joost Rekveld on vieraana molemmissa esityksissä.

Liput & tapahtumapaikat | Postituslista | Töihin festivaalille? | Järjestäjät | Pressi & akkreditaatiot | Kauppa | Edelliset Avanto-festivaalit
Kiasma-teatteri Suomen elokuva-arkisto Galleria Huuto MUU Galleria Ateneumin taidemuseo Kuvataideakatemia UMO Jazz House Gloria Porin lastenkulttuurikeskus LG TNT Scandic Radio Helsinki Laitilan Kukko Hostel Erottajanpuisto Kierrätyskeskus Kuusakoski Voima Muoto AVEK Taiteen keskustoimikunta Opetusministeriö Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Mondriaan Foundation Goethe-institut ESEK Hollannin suurlähetystö - The Netherlands Embassy in Finland Art.Austria Nordisk kulturfond Finsk-norsk kulturinstitutt