» In English
Avanto Festival

» Ohjelmakartta

Vokaalijazzin ja noisen superhiljainen liitto

Norjalainen Bol on jo kymmenen vuotta kasassa ollut kokoonpano, jonka toinen albumi Silver Sun ilmestyi viime keväänä.  Trion perustava ajatus oli aluksi soittaa jazzstandardeja uudella tavalla, mutta kun kosketinsoittaja Ståle Storløkken toi kerran mini-Mooginsa treenikämpälle, peli oli menetetty, ja matka uusille, ennenkokemattomille urille alkoi.

Bolin musiikki menee laajasti ottaen jazz-kategorian alle, mutta sen tapa yhdistää akustisia ja elektronisia äänimaisemia improvisoituihin luuppeihin, efekteihin ja noiseen tekee yhtyeen tyylistä hyvin omaperäistä.

Toistaiseksi Bolin muusikot tunnetaan paremmin muista yhtyeistään.

Laulusolisti Tone Åse vaikuttaa huikeassa a cappella -yhtyeessä nimeltä Kvitretten ja kosketinsoittaja Ståle Storløkken on villinnyt Suomessakin jo pariin otteeseen  keikkailleen uskomattoman Supersilentin kosketinsoittajana. Rumpuvelho Tor Haugerudin pääprojekti on jo pitkään ollut moderni kansanmusiikkiyhtye Transjoik.

Kolmen muusikon taustat ovat siis hyvin kaukana toisistaan, mutta se ei suinkaan tee heidän musiikistaan eri tyylilajien hahmotonta fuusiota, vaan rikasta ilmaisua, josta voi toisaalta löytää vokaalijazzin tai norjalaisen kansanmusiikin pitkät perinteet ja toisaalta sen ennakkoluulottoman innovatiivisuuden, joka on tehnyt norjalaisesta kokeellisesta musiikista suorastaan ilmiömäisen suosittua niin jazz- kuin elektronisen musiikin tapahtumissakin ympäri maapallon.
Suomessa  yhtye on esiintynyt vain kerran aiemmin, Jyväskylä Summer Jazzissa vuonna 2002.

Annamaija Saarela

Bol esiintyy Avanto-yökerhossa UMO Jazz Housessa perjantaina 18. marraskuuta.

http://www.bol.no/

Liput & tapahtumapaikat | Postituslista | Töihin festivaalille? | Järjestäjät | Pressi & akkreditaatiot | Kauppa | Edelliset Avanto-festivaalit
Kiasma-teatteri Suomen elokuva-arkisto Galleria Huuto MUU Galleria Ateneumin taidemuseo Kuvataideakatemia UMO Jazz House Gloria Porin lastenkulttuurikeskus LG TNT Scandic Radio Helsinki Laitilan Kukko Hostel Erottajanpuisto Kierrätyskeskus Kuusakoski Voima Muoto AVEK Taiteen keskustoimikunta Opetusministeriö Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Mondriaan Foundation Goethe-institut ESEK Hollannin suurlähetystö - The Netherlands Embassy in Finland Art.Austria Nordisk kulturfond Finsk-norsk kulturinstitutt