Avanto Festival
17.-19.11.2006

SÄHKÖSHOKKEJA

Avanto tarjoaa tilaisuuden tutustua suomalaisen kokeellisen elokuvan ja videotaiteen unohdettuun historiaan. Sähkömetsä-näytöksissä mukana on mm. 1960-luvun underground-elokuvia ja vimmaisia kaitafilmejä 1970-luvun punk-vuosilta. Kuvataiteen keskusarkisto on julkaisemassa suomalaisen mediataiteen historiasta Sähkömetsä-nimistä kirjaa, joka on kunnianhimoinen avaus tämän aiemmin kartoittamattoman alueen tutkimukseen.

Sähkömetsä-sarjoissa esitämme viisi erillistä näytöstä alan harvinaisia tai täysin unohdettuja avainteoksia. Elokuvateatteri Orionin filmisarjat valottavat kokeellisen elokuvan alkuvaiheita maassamme. Sähkömetsä 1 on omistettu varhaisille muotokokeiluille, joita eivät rasita perinteiset elokuvakerronnan säännöt. Sähkömetsä 2 kaivaa esiin hämmentäviä ja kiisteltyjä ”maanalaisia elokuvia”. Kiasman kaksi näytöstä luovat silmäyksen videotaiteen ensiaskeliin Suomessa. Sähkömetsä 3:n visionääriset man machine -teokset ovat varhaisia inkarnaatioita yhdestä elektronisen taiteen eräästä lempiteemasta, ihmisen ja koneen kohtaamisesta. Sähkömetsä 4 heittää kankaalle alkuvoimaisen katsauksen suomalaisen videotaiteen harvoin nähtyjä merkkiteoksia. Sähkömetsä 5 on omistettu kokonaisuudessaan hämeenlinnalaisen Pasi ”Sleeping” Myllymäen elämäntyölle.

Jaakko Talaskivi: A Kiss One / Suudelma (1968)

Sähkömetsä 1:
Ama Jokinen: Vappuhumua (1933, 7’),
Risto Jarva: 9 runoa (1959, 8’),
Eino Ruutsalo: Säkeitä Holapan runoista (1960, 8’),
Eino Ruutsalo: Apu (1960, 30’’),
Eino Ruutsalo: Telefunken (1961, 15’’),
Eino Ruutsalo: Kineettisiä kuvia (1962, 7’),
Eino Ruutsalo: Kaksi kanaa (1963, 4’),
M.A. Numminen: Tiiliseinä (1963, 4’),
Erkki Kurenniemi: Electronics in the World of Tomorrow (1964, 5’),
Juhana Blomstedt: Kevätsadetta (1965, 9’),
Timo Aarniala, Pirjo Honkasalo, Anki Lindqvist, Timo Linnasalo, Inger Nylund, Erkki Seiro: The Whole Truth and Nothing But The Truth (1968, 3’),
Elina Katainen: Filmihullu-mainoksia (1969, 4 x 15’’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Hyvää yötä (1978, 7’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Horizontal (1979, 3’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: 3000 autoa (1980, 3’),
Eino Ruutsalo: Kinescope (1960–1991, 11’)

* S * For all audiences *
yht. 80 min.

Orionissa perjantaina 17.11. klo 17, uusinta sunnuntaina 19.11. klo 16

Pasi "Sleeping" Myllymäki: Ele (1981)

Sähkömetsä 2:
Timo Aarniala: 20th Century Fox (1968),
Ismo Sajakorpi: Luukku (1967, 6’),
Rutto-filmi: WC-pyttymiehen paluu (1968, 3’),
Erkki Kurenniemi: Huumaava elämänlanka (1968, 7’),
Erkki Kurenniemi: Joulumysteeri (1969, 3’),
Erik Uddström: Drink Piss Freak (1969, 4’),
Jaakko Talaskivi: A Kiss One / Suudelma (1969, 6’),
Elina Katainen: Filmihullu-mainos (”sika”) (1969, 15’’),
Elina Katainen, Erkki Seiro: Hallelujah (1969, 9’),
Erkki Kurenniemi: Tuli ja vesi (1969, 11’),
Pekka Ervamaa, Matti Kuortti, Erkki Peltomaa: Beautiful People (1969, 3’),
Sakari Rimminen, Tero Saarinen, Tapio Suominen: Nain, nein, nine (1969, 5’),
Peter Widén / M.A. Numminen: Suomen talvisota 1939–1940 (1968–1969, 15’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Värityskirja. Nyt! (1980, 3’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Viisi sanaa (1982, 2’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Nauhuri on ihmeellinen keksintö (1983, 3’)

* K18 * For audiences 18 years and older *
yht. 77 min.

Orionissa perjantaina 17.11. klo 21, uusinta lauantaina 18.11. klo 21

Erkki Kurenniemi: Tuli ja vesi (1969)

Sähkömetsä 3:
Maunu Kurkvaara: Kaupunki (1957, 7’)
Antero Ruuhonen: Mobile, avaruuden taidetta (1964, 15’)
Eino Ruutsalo: Runoja 60-luvulta (1987, 15’30”)
Erkki Kurenniemi: Dimi-baletti (1971, 11’)
Matrix Mind: Image of Disease (1988, 5’)
* S * For all audiences *
yht. 55 min.

Kiasma-teatterissa perjantaina 17.11. klo 15

Timo Aarniala & co: The Whole Truth and Nothing But The Truth (1968)

Sähkömetsä 4:
Mervi Deylitz-Kytösalmi: Pflaster / Laastari (1978, 12’45”)
Turppi-ryhmä: Earth Contacts (1982, 23’00”)
Anneli Nygren: Rakkaudesta rock-tähteen (1982, 8’20”)
Harri Larjosto: Siirtymiä (1988, 8’48”)
Marjatta Oja: Kalvo XI (1990, 7’00”)
Teemu Mäki: Tapio (1990, 11’20”)
Johan Oja: Voikukanpillejä soitellessa (1989, 2’00”)
* K18 * For audiences 18 years and older *
yht. 76 min.

Kiasma-teatterissa sunnuntaina 19.11. klo 14

Pasi "Sleeping" Myllymäki: Hyvää yötä Good Night (1978)