Avanto Festival 16.-18.11.2007
SUOMI / ENGLISH

Paluu futuun

Organ sai alkunsa, kun Pekka Tolosen ja Seppo Parkkisen elektroninen duo Argon, jolla oli takanaan jo kotimaisen konemusiikin uraauurtava albumi Kone kertoo (1981), lisäsi riveihinsä progebasistina tunnetun Tapani Lahtisen sekä Eppu Normaalin sukkelana sanaseppona ansioituneen Mikko Saarelan. Suoraan kaupan hyllyiltä poimittujen syntsien lisäksi Organin soitinarsenaaliin kuului Tolosen rakentama analoginen rumpukone ”Zyrgo”. Vuonna 1982 ilmestyi Organin ainoa albumi Nekrofiilis (Poko), joka jälkeenpäin tarkastellen on lyhytaikaisen ”futu”-villityksen (kuten syntetisaattoripoppia tuolloin kutsuttiin tässä maassa) ehkä tasokkain kotimainen edustaja. Albumin kappaleita työstettiin Helsingin yliopiston elektronisen musiikin studiossa. Levyllä on oodi 1940-luvun Suomi-filmien valovoimaisimmalle tähdelle Regina Linnanheimolle, ja Saarelan yhteiskunnallisesti kantaa ottavissa sanoituksissa käsiteltiin koe-eläimiä, kehitysapua ja sodanvastaisia teemoja. Myös Parkkinen sanoitti biisejä. Ikävä kyllä Organin ura jäi lyhytaikaiseksi futuinnostuksen laannuttua. Myöhemmin seuranneiden elektro- ja teknosukupolvien edustajat ovat kuitenkin löytäneet Organin musiikin uudestaan, joten yhtyeen comeback-keikka herättänee ansaittua mielenkiintoa.

Erkki Rautio

Avanto/Äänen Lumo -klubi Kuudennessa linjassa perjantaina 16.11. klo 21–04

Organ

Organ