Emi Maeda on Helsingissä vaikuttava tokiolaissyntyinen harpisti. Hän on opiskellut harpun soittoa Tokiossa ja Lontoossa, ja suorittaa parhaillaan harpulle sävellettyyn nykymusiikkiin keskittyviä jatko-opintoja Sibelius-Akatemiassa. Emin itsensä mukaan häntä luonnehtii parhaiten klassisen ja riippumattoman muusikon sovittamaton ristiriita.

Maedan usein varsin aggressiiviseksi äityvien tietokonesävellysten ja perinteisen harppurepertuaarin välillä voi olla vaikea kuulla mitään yhteyttä. Emi kuitenkin painottaa, että hänelle itselleen kysymys on yhdestä ja samasta musiikista. Vaikka hän on soittanut laajalti myös perinteistä harppuohjelmistoa, hän keskittyy 1900-luvun suppeaan, mutta sitäkin vaativampaan harppukirjallisuuteen. Nykymusiikissa harpun asema on kiistatta periferinen (sen asemasta noise-musiikissa puhumattakaan — toim. huom). Elektronisia äänenkäsittelytekniikoita voidaan kuitenkin soveltaa harppuun siinä missä mihin tahansa muuhunkin instrumenttiin, kunhan ensin kuullaan ennakkoluulojen läpi. Harppu on useimmiten tavalla tai toisella mukana Maedan tietokoneella käsittelemässä äänimateriaalissa, ja sävellyksellinen näkökulma on nimenomaisesti harpistin. Emi on myös kartoittanut harpun ja sen sukulaissoittimien, kuten kanteleen, mahdollisuuksia improvisatorisissa soolokonserteissa.

Emi Maeda sanoo, että tärkeintä musiikissa hänelle on muusikon ja kuulijoiden välinen kommunikaatio. Perinteistä dekoratiivista roolia täyttäessään harppu ei enää kykene kommunikoimaan, sen merkityksellisyys on ammennettu tyhjiin, pastoraalin paratiisiin ei enää ole pääsyä. Harpistin säveltämä noise ei kuitenkaan ole nihilististä aggressiota, vaan avoin kutsu ekstaattiseen iloon. Maedan esiintymisessä Gloriassa Avanto-klubilla on samalla kyse myös festivaalin taiteellisen sadon korjaamisesta. Emi heräsi melun musiikillisiin mahdollisuuksiin Merzbow’n mullistavassa konsertissa samassa paikassa ensimmäisessä Avannossa vuonna 2000.