Kohti mahdotonta

“Käytämme materiaalina roskia muistuttavia ääniä, ja yritämme molemmat saada ne resonoimaan yhä voimakkaammin. En käytä ainoastaan ääntäni, vaan esimerkiksi raavin lattiaa mikrofonillani. Äänet, joita tuotan, ja äänet, joita Utah Kawasaki tuottaa, eivät liity mitenkään toisiinsa. Koska hänen puuhansa ja äänensä ovat täysin irrallisia siitä minä teen, tuloksena on jonkinlainen jäte-ensemble, jonka yhteispeli ei toimi lainkaan”, kertoo Astro Twin -duon vokalisti Ami Yoshida, joka sai viime vuonna elektronisen musiikin arvostetuimman taidepalkinnon, itävaltalaisen Ars Electronica -festivaalin Golden Nican.

Astro Twinin tausta on tokiolaisessa onkyo-estetiikassa, jota kuultiin Avannossa kolme vuotta sitten Otomo Yoshihiden, Sachiko M:n ja Toshimaru Nakamuran konserteissa. Onkyo perustuu lähes kuulumattomien äänten kuunteluun ja vahvistamiseen sekä suurten eleiden, ekspressiivisyyden ja ennen kaikkea symbolisten merkityssisältöjen karsimiseen. Sitä on kuvattu noisen ja muiden japanilaisten ääri-ilmiöiden negaatioksi, mutta yhtä hyvin se voidaan nähdä niiden loogisena jatkona. Onkyo-muusikoiden ja heistä kirjoittavien hengenheimolaisten puheissa toistuvat samat ikuiset kysymykset hiljaisuudesta ja minimaalisuudesta sekä zen-henkiset vaatimukset musiikin merkityksettömyydestä.

On vaikea uskoa, etteivät Ami Yoshida ja Utah Kawasaki kuuntelisi soittaessaan toisiaan, mutta heidän paradoksaalisissa haastattelulausunnoissaan on osaltaan kyse perinteisen vapaan improvisaation kliseiden, kuten vuorottelevan sooloilun, täydellisestä hylkäämisestä. Telepaattinen yhteys voi selittyä myös sillä, että he ovat tehneet yhdessä musiikkia jo vuodesta 1996. Yoshida ei laula missään perinteisessä mielessä, vaan lähinnä korahtelee ja vinkuu. Hänen vokaali- ja mikrofonitekniikkaansa on hämmästelty kaikkialla. Uskomattominta siinä on se, että vaikka hän ei käytä mitään elektronisia “temppulaitteita” äänensä muokkaamiseen, se ei useimmiten kuulosta ihmiseltä. Analogista syntetisaattoria ja tietokonetta soittava Kawasaki tuottaa koneillaan digitaalisilta häiriöiltä kuulostavia pyrskähdyksiä, rahinoita ja poksahduksia, jotka sekoittuvat saumattomasti Yoshidan vokaaliosuuksiin. Ami Yoshida on valaissut asiaa Improvised Music from Japan -lehden haastattelussa näin: “On tärkeätä onko soinnissa mukana hengitystä... Kun vetää henkeä, ääni muuttuu vaikka kuinka yrittäisi pitäisi sen muuttumattomana. Siinä mielessä fyysinen olemukseni tulee toisinaan ilmi. Yritän estää sitä tapahtumasta, mutta loppujen lopuksi minäkin olen ihminen – se olisi mahdotonta. Mutta kun joku yrittää saavuttaa sitä mikä on mahdotonta, tuloksena on jotain kaunista ja inhimillistä. Ihmisenä minusta tuntuu aina työskennellessäni, että kuolen kohta, mutta silti jään joka kerralla eloon.”

> http://www.japanimprov.com/astrotwin/index.html

Astro Twin esiintyy Avanto-yökerhossa UMO Jazz Housessa perjantaina 19. marraskuuta.

Etusivu
Live-esitykset
Elokuvat ja installaatiot
Ohjelmakartta
Liput ja tapahtumapaikat
CD
Pressi
Avanto muissa medioissa
Järjestäjät
In English
Live-esitykset:
Aavikon kone ja moottori
Alec Empire
Aprox.
Astro Twin
Belgradeyard Sound System
Cellule d'Intervention Metamkine
COH
Goodiepal
Kemialliset Ystävät
Krzyzosiak Verhaverbeke feat. H.C.Gilje
Mattin
Mikko Hynninen
Ohne
Sultans
The Leo Bugariloves
DJ Vilunki & DJ Pomo
Keskustelutilaisuus